
Apteekinhoito
Apteekin hoitoa apteekin vaihdostilanteisiin koko Suomen alueelle. Luotettava apteekinhoitaja mahdollistaa helpon siirtymisen uuteen apteekkiin.
APTEEKIN JA SIVUAPTEEKIN HOITOMÄÄRÄYKSET
Apteekkarin vaihtaessa hänelle uuteen apteekkiin tulee toiseen apteekkiin sopia apteekinhoitaja.
Apteekinhoitaja vastaa apteekin toiminnoista apteekkarin itse ollessa toisessa apteekissa. Apteekkiliiketoiminnan kehittämistä yrityksessämme tekee proviisori Jaakko Hartikainen. Hänellä on apteekki- ja asiakaspalvelutyöstä yli kymmenen vuoden kokemus. Erilaisia apteekkeja tähän mahtunut monenlaisia ja monen kokeisia. Apteekkien reseptimäärät ovat vaihdelleet 15 000 – 200 000 välillä ja apteekeilla on ollut monenlaisia lisäpalveluita.
Apteekinhoitajan tehtävissä vastuualueisiin on kuulunut esimerkiksi myynnin ja asiakaspalvelun johtamista, verkkoapteekkeja usealla eri alustalla, noutolokerikkoja, annosjakelua, lääkitysturvallisuustehtäviä, lääkevalmistusta, laskutusta sekä palvelupisteitä. Apteekinhoito onnistuu kaikilla Suomessa käytössä olevilla apteekkijärjestelmillä, Salix, Maxx ja pd3 (pääkäyttäjä).Apteekinhoitajamme on suorittanut yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon (YJEAT) ja hänellä on lisäksi lääkehoidon kokonaisarviointipätevyys (LHKA).
Apteekinhoitajan tehtäviin kuuluu esimerkiksi:
- Esimiehenä toimiminen ja asiakaspalvelun johtaminen
- Työvuorosuunnittelu
- Kuukausikampanjat
- Myyntireskontra
- Palkat
- Kirjanpidonraporttien kokoaminen
- Kelan tilityksistä huolehtiminen
- Kilpailutusten raportoinnit
- Varaston hallinta
Meiltä voit hankkia luotettavan ja osaavan apteekinhoitajan, kuka antaa sinulle mahdollisuuden keskittyä uuden apteekkisi johtamiseen. Proviisorillamme on kokemusta useammasta apteekkarin vaihdoksesta ja apteekkikaupoista.

Proviisori, LHKA
Toimitusjohtaja
jaakko.hartikainen@lharviot.fi
+358 44 362 0410
Haluan arvion apteekinhoidosta
"*" näyttää pakolliset kentät